Akrobaattista lattiatekniikkaa ja tanssiakrobatiaa yhdistävällä kurssilla harjoittelemme ketteryyttä, vauhtia, voiman ja keveyden suhdetta. Tutkimme akrobaattisia liikemalleja ja sovellamme niitä luontaiseksi osaksi tanssia. Aloitamme tiiviskurssin flying low- tekniikkaan pohjautuvilla harjoitteilla. Tarkoitus on vahvistaa tietoisuuttamme luisesta rakenteesta, kehossa ja tilassa tapahtuvasta spiraalista sekä herättää aistimme ympäröivään maailmaan. Nämä ovat elementtejä, jotka auttavat meitä tanssimaan “ylösalaisin” ja tekee akrobatian hyödyntämisestä luontevaa, vaivatonta ja mielenkiintoista. Akrobaattiset elementit kulkevat läpi harjoitteiden mukana ja kurssin toisen puoliskon käytämme erityisesti taitoelementtien harjoitteluun. Pysähdymme tarkastelemaan tanssiakrobatian liikkeitä, liikeratoja ja lyhyitä liikeyhdistelmiä tarkemmin teknisestä näkökulmasta.

Tervetuloa mukaan!

Opettajakuvaus

Nykytanssija-tanssitaiteilija Petra Lesonen on intohimoinen tanssialan sekatyöläinen. Hän on valmistunut tanssijaksi ja tanssinopettajaksi ( 2014, 2021) ja sittemmin esiintynyt, opettanut ja toiminut monipuolisesti erilaisten luovien projektien ja töiden parissa. Kurssin teemoja Petra on opiskellut erityisesti ulkomailla Stavangerin yliopiston tanssilinjalla ja muiden kansainvälisten opettajien johdolla heidän kursseilla. Nuorena Petra opiskeli myös nykysirkustaidetta Ranskassa, jonka vuoksi akrobatia on hänelle hyvin sisäänrakennettu ominaisuus, ja nykyään sen elementit luontainen osa tanssia.

Työpaja: Akrobaattinen lattiatekniikka ja tanssiakrobatia
Ajankohta: la 29.10. klo 10:00-15:00 (sis. 30 min omakustanteinen ruokatauko)
Opettaja: Petra Lesonen
Paikka: Tampereen konservatorion Pyynikin Trikoo, Pyynikintie 29

Hinnat

  • Early Bird -hinta (vain jäsenille) 55 € (Tarjous voimassa 9.10.2022 asti.)
  • Jäsenet 65 € (10.10. alkaen)
  • Yhteistyökumppanien jäsenet 75 €
  • Muut 85 €
  • Opiskelijat 50 €


Maksuohjeet

Saaja: TREenit! Ry
Tilinumero: FI47 4108 0010 3712 61
Viestikenttään: oma nimesi / hintakategoria / Petra Lesonen: Akrobaattinen lattiatyöskentely ja tanssiakrobatia
(Esim. Maija Meikäläinen / TREenit! Ry:n jäsen / Petra Lesonen: Akrobaattinen lattiatyöskentely ja tanssiakrobatia

Saat maksuohjeet myös sähköpostiisi viimeistään ilmoittautumista seuraavan työpäivän aikana. Vain maksamalla ilmoittautumisesi mukaisen kurssimaksun vahvistat paikkasi työpajassa!

Työpajan peruutusehdot:
Mikäli et voi osallistua työpajaan, ilmoita perumisesi välittömästi sähköpostilla treenitry@gmail.com. Työpajan voi peruuttaa maksutta 15.10.2022 asti. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta palautetaan/veloitetaan 50 % osallistumismaksusta. Mikäli peruutat ilmoittautumisesi 22.10.2022 tai myöhemmin, osallistumismaksu palautetaan ainoastaan terveydellisistä syistä ja lääkärin lausuntoa vastaan.

Järjestäjien peruuttaessa työpajan osallistumismaksut palautetaan täysimääräisinä.

Järjestäjillä on oikeus peruuttaa suunniteltu työpaja, mikäli työpajaan ei ilmoittaudu riittävästi osallistujia. Huomioithan, että työpajan maksamatta jättäminen tai tulematta jättäminen ei ole peruutus. Ilmoittautuminen on sitova!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s