NYT siihen on vihdoin mahdollisuus, kun konservatorion kanssa yhteistyössä toteutettava kuoro aloittaa 1.9. ja kokoontuu Pyynikin Trikoolla aina perjantaisin syys- ja kevätkaudella. Kurssille ovat tervetulleita kaikki laulamisesta kiinnostuneet, eikä aikaisempaa kokemusta tarvita. Kuoron päätavoitteena on ensisijaisesti nostaa osallistujien valmiutta ja itsevarmuutta toimia laulajana osana kuoroa tai ensembleä mutta myös solistina. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Tampereen Konservatorion tanssin ammatillisen koulutuksen kanssa.Emme pelkästään harjoittele kuoro-ohjelmistoa, vaan ennen kaikkea käytännön kautta perehdymme myös musiikin perusteisiin. Muun muassa tahtilajeihin, yleiseen nuotinlukuun ja musiikin perussanastoon tutustumisen kautta musiikin hahmottaminen ja omaksuminen helpottuu sekä nopeutuu. Tämä tarjoaa työkaluja esimerkiksi työskentelyyn osana musikaaliensemleä tai vaikkapa koe-esiintymiseen valmistautumisessa.Musiikin perusteiden käytännön hahmottamisen ohella toinen päälinja kuoron agendassa on terveelliseen ja turvalliseen äänenkäyttöön sekä sen mahdollisuuksiin tutustuminen (niin solistisessa kuin kuoroäänenkäytössäkin). Tämä tapahtuu muun muassa erilaisten ääniharjoitusten kautta, mitkä ovat osa jokaista kuorokertaa. Näiden myötä osallistujat saavat vinkkejä myös äänenhuoltoon, joka on tärkeä osa ääntään ammatissa käyttävien arkea. Myös ilmaisun ja tulkinnan luonteva tuominen lauluääneen on olennainen osa kuoron äänenkäytöllistä sisältöä.Kuorossa pyritään laulamaan monipuolista ohjelmistoa, mutta painotus on kuitenkin kevyen (ei-klassisen) musiikin sekä musiikkiteatteriohjelmiston puolella. Erilaisten ohjelmistovalintojen kautta tutustutaan myös erilaisille musiikkityyleille ominaisiin äänenkäyttötapoihin.Tavoitteena on siis monipuolisesti laajentaa osallistujien musiikillisia ja äänenkäytöllisiä valmiuksia erityisesti musiikkiteatteriympäristössä työskentelyä silmällä pitäen. Oppiminen pyritään pitämään mahdollisimman käytännön läheisenä. Kurssi sopii kaiken tasoisille, sillä opetuksen sisällössä tarjotaan mahdollisuuksia erilaisten lähtötasojen mukaan.Kuoroa ohjaa Niina Alitalo. Paikka: Tampereen Konservatorio, Pyynikin Trikoo, Pyhäranta 7 A (pikkusali)Aika: Syyskausi 1.9 – 22.12 perjantaisin klo.15.30-17.00 (Huom! ei vko. 42)Hinta: Syyskausi jakaantuu 2. osaan: 1. vko.35-41 ja 2. vko.43-51Ilmoittautuminen ja maksu osa 1. syyslomaan asti, viikot 35-4135 € TREenit ry:n jäsen45 € PTK:n/Teme:n/STST:n/Näyttelijäliitto/JOTODO55 € MuutMihin maksat:FI15 3636 3010 7937 27Kenelle maksat:TREenit! RyViesti:Kuorokurssi/ osa 1./ hintaHUOM! Kurssille ilmoittaudutaan ennen kurssin alkua: treenitry@gmail.com ja ensimmäinen kurssimaksu (syyslomaan asti) maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tilillemme. Kuoroon ei valitettavasti voi osallistua kertamaksulla. Toki voit kerran tulla kokeilemaan. 🙂 Rohkeasti mukaan!